Moi taas,
Kiitos kommenteista! Ajattelin vastakommentoinnin sijaan jatkaa blogia uudella tekstillä, josta ehkä voisi löytyä vastauksia myös esitettyihin kysymyksiin.
Jenni kyseli kommentissaan, löytyykö taskusta jo tarkempia suunnitelmia ensi vuoden varalle. Vastaus on, että kyllä löytyy, ja seuraavassa niistä muutama tai vähän useampikin sananen – tällä kertaa taidan rohkeasti ylittää kohtuullisenpituisen blogitekstin rajan.
Ensi vuonna ylitse muiden ajavia teemoja, kuten ensi vuoden hallituksen toimintasuunnitelmaakin valmisteltaessa on käynyt selväksi, on kolme: KY:n tulevaisuus, Aalto-yliopisto ja sen uusi ylioppilaskunta (AYY). Aloitan keskustelun pohtimalla näistä kolmesta nimenomaan KY:tä pitääkseni tekstin edes jotenkin kohtuullisissa mitoissa, mutta ei huolta, jatkan Aallolla ja AYY-asioilla parin päivän pureskelun jälkeen.
KY:n tulevaisuuden suuntaviivojen vetämistä jatketaan ensi vuonna kovalla intensiteetillä ja se vie paljon energiaa. Ajatuksenani on, että KY:n uskottavuus säilyy julkisoikeudellisen aseman poistumisesta huolimatta. Tietenkään yhtä aktiiviseen edunvalvontatoimintaan ei ole enää tarvetta kansallisella tasolla, mutta KY:llä tulee vähintäänkin vielä pitkään säilymään AYY:n kovin asiantuntemus esimerkiksi kauppatieteellisen alan edunvalvontatyössä. KY:n uskottavuuteen yhteistyökumppanina ja edunvalvojana liittyy vahvasti se, että nykyiset suhteet valtakunnan vaikuttajiin ja tärkeisiin sidosryhmiin säilyvät ja jopa paranevat edelleen. Avain tähän on ensinnäkin tiiviissä sidosryhmäyhteistyössä ja viestinnässä muutosvaiheen aikana ja toisaalta myös alumnitoiminnassa, jolle on annettava huomattavasti aiempaa suurempi painoarvo. Samoin KY tulee muutoksesta huolimatta säilymään tärkeänä linkkinä liike-elämän ja nuorten kauppatieteilijöiden välillä. Näkemykseni mukaan KY on tulevaisuudessakin varteenotettava yhteistyökumppani, ja kauppatieteilijöiden lippulaivana KY pitää huolen siitä, että kylterin ääni kuuluu valtakunnassa, kun asiaa on.
Teemana uskottavuus on enemmänkin näkemys KY:n, voisi sanoa, ulkopoliittisista asioista. Käännetäänpä katse sisäpolitiikkaan.
Tavoitteena on, että KY:n jäsenyys on edelleen vuonna 2010 ja sen jälkeen vapaaehtoisuudestaan huolimatta AYY:n kylterijäsenelle lähes automaatio. Tähän päästäkseen KY:n on terävöitettävä viestintäänsä ja palvelutarjontaansa sekä kiinnitettävä huomiota siihen, että jäseneksi liittyminen samoin kuin jäsenenä oleminen on helppoa, vaivatonta ja houkuttelevaa. Jos yhdistys päättää tulevaisuudessa periä jäsenmaksua vuosittain ainaisjäsenmaksun sijaan, mikä voisi olla organisaation kehittämisen kannalta järkevä vaihtoehto (toiminnan muutokset aidosti näkyvät jäsenten kiinnostuksessa säilyä jäseninä), pitää yhdistyksen toiminnassa aidosti miettiä myös vanhempia vuosikursseja käyviä jäseniä. Näille KY:n jäsenille tärkein tai kiinnostavin palvelu ei välttämättä ole enää pelkästään tapahtumat, joiden myötä vastaavasti nuorempien opiskelijoiden jäseneksi liittyminen tehdään varsin helpoksi. Vanhempien vuosikurssien mukana pysyminen on siinäkin mielessä tärkeää, että yhdistyksen toiminta säilyy tällöin monimuotoisena ja KY:llä toimiminen kiinnostavana myös esimerkiksi maisteriopiskelijalle.
Sisäisistä asioista haluaisin vielä nostaa esille sen, että oma pyrkimykseni hallituksen puheenjohtajana, jos tulen valituksi, on saada kaikki hallituksen jäsenet tekemään parhaansa ja antamaan kaikkensa KY:n eteen, ensin kovalla innolla ja motivaatiolla ja ehkä hiukan myöhemmin vuodesta myös taidolla :). Tarkoituksena olisi käydä ensi tilassa edeltäjien kanssa läpi niitä tehtäviä, joita voisi fiksusti luovuttaa eteenpäin puheenjohtajalta varapuheenjohtajalle ja hallitukselle – toiveenani olisi, että voisin keskittyä niin paljon kuin mahdollista, toki realismi muistaen, muiden hallituksen jäsenten ja myös sektorien työn tukemiseen. Periaatteessa tänä(kin) vuonna KY:llä vallinnut yleinen ylityöllistyneisyys on jo nyt luonut tähän vastuuttamiskysymykseen erilaisia ad hoc -ratkaisuja. En kuitenkaan kiellä, ettei tämän asian järjestäminen käytännössä olisi toki vielä iso pähkinä purtavaksi. Kaiken kaikkiaan uskon, että mitä parempia juttuja hallitus ja sen jäsenet saavat ensi vuonna aikaiseksi, sitä paremmin koen myös itse onnistuneeni toimessani.
Tähän toki voisi lisätä vielä ajatuksia eri sektoreista, mutta jätän sen toiseen kertaan lukijan ähkyn välttämiseksi, samoin kuin Aalto-asiat. Jään kuunteluasentoon odottamaan jälleen kommentteja, ja jos tarkempia kysymyksiä sektoreista tms. herää, vastailen toki parhaani mukaan.
Ai niin, Jormalle – kiitos tsempistä, ja tuunaan heti, kun ehdin perehtyä tähän bloginpitämisen ihmeelliseen maailmaan paremmin, koodausosaamiseni rajoittuu erityisesti css:n osalta aika yksinkertaiselle asteelle vaikka ohjelmoinnin perusteet ja muuta sälää onkin joskus tullut opiskeltua :)
Palataan,

Matti